torstai 26. joulukuuta 2013

Ihmeellinen on Elämä - ja Joulu!

Seuraava Joulun klassikkoelokuva ei ole ainakaan suomalaisessa televisiossa tainnut näkyä, eikä allekirjoittanut sitä ole edes nähnyt, vaan on joutunut tämän elokuvan kummittelemaksi viime aikoina; viestejä sen nimestä ja opetuksista on tullut vastaan sieltä täältä. Joten siksi se onkin nyt hyvä katsoa - eikä vain katsoa itse, vaan jakaa se teidän kanssanne arvon lukijat, kuulijat ja katsojat: Ihmeellinen on Elämä!

(Elokuvaa noin 10 minuuttia katsottuani, voin vain sanoa että se on herättänyt varsin nostalgisia tuntemuksia, ja vetoa aikamatkailuun!)

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Lahjaton Joulukertomus & Opettavainen Tarina

Näin joulun kunniaksi ajattelin kirjoittaa/vapauttaa/viimeistellä erän joulukertomuksia.

Nyt, saa nähdä miten se tavoite toteutuu, mutta aloitettakoot nyt tämän varsinaisen joulun kunniaksi tällä aattokertomuksella (todellakin, se joulupäivä on se varsinainen joulu - mietin miten lapsukaiset muualla ovatkaan joutuneet kestämään, kun heidän on pitänyt odottaa joulupäiväaamuun).

Itse olen hyvinkin jouluinen ihminen, ja se tarkoittaa sitä, että jos en nyt pidä pukin käymistä tärkeänä, niin kyllä vähintäänkin ne muut jouluperinteet ovat merkityksellisiä asioita - tähän sisältyvät myöskin lahjat.

Niistä on myös tämän kertainen kirjoitukseni kertova.

Kertomus taas ajankohdaltaan sijoittuu aattoon - jouluaatto on se päivä, jolloin koko perhe aloittaa joulunpyhät, jolloin pelataan hauskaa seurapeliä nimeltä: Kuka saa ensimmäisenä diabeteksen.

Näin pohjustuksena kerrottakoon, että eräs tämän vuoden ominainen piirre on ollut se, että vaikkakin numerologinen vuosi numero 8 on luvannut "veronpalautuksia" ja saamisia, niin siitä huolimatta tänä vuonna on oppinut yhden jos toisenkin asian itsestään. Sekä elämästä.

Nyt lähinnä jälkimmäinen kategoria tullaan asettamaan pöydälle, tapetille, näytteille.

Nimittäin tänä jouluna saimme kerrassaan loistavan idean: Tilataan lahjoista pääosa postimyynnistä!

Eikä mistä tahansa postimyyntikatalogista, vaan ihan vallan ulkomailta, maista kuten Saksa ja Amerikka.

Idea oli hyvä myös siinä vaiheessa kun sitä alettiin toteuttamaan, sillä hinnat, laatu ja tuotteet olivat poikkeuksellisen hyvässä suhteessa toisiinsa nähden.

Nyt, joku arvaa varmasti mihin tämä on menossa; "kyllä meinaan naurattikin mitä tapahtui seuraavaksi/pidettiin pokkaa kuin Pirkka-Pekka Petelius sketsissään".

No, kun oltiin hoidettu pukkikeikat, ja syötiin kunnollinen jouluateria, jouduttiin toteamaan että Murphy ei ole ollut joululomalla lakeineen, vaan oli ankarana lakimiehenä päättänyt muistaa meitä myös jouluna.

Saksasta tilatut lahjat kyllä lähtivät oitis, saksalaisella tehokkuudella, mutta välikädet siinä matkalla tupeksivat siinä määrin että nämä kyseiset toimitukset viettivät aaton jossain varastotilassa.

Amerikkalaiset lahjat yllättäen tulivat perille jo ennen saksalaisia, vaikka eivät millään pikapostilla liikkuneetkaan. Ne sen sijaan jäivät tulliin, mikä tarkoittaa sitä, että tullin jouluterveisiksi jäivätkin sitten tulliselvitysten täyttölaput

Siinä sitten availlessa paketteja, jotka sisälsivät kaikkea aina sukista suklaalaatikkoihin, lopultakin tulin törmänneeksi pakettiin joka sisälsi odotetun ja toivotun komedian.

Tämä herätti ensin "taidanpa katsoa tätä jouluyönä"-reaktion, joka taas johti seuraavaksi "perhana, pitäisikö sitä hankkia blu-ray-soitin?"-reaktioon; levy kun oli aavistuksen väärää formaattia.

Siinä vaiheessa kurotin jo tummaa jouluolutta sisältänyttä maljaani, kun alettiin spekuloida, että oliko kuittikaan enää jäljellä tuosta elokuvasta.

No, ensimmäisen maailman ongelmiahan nämä, ja etäisyyden kasvaessa aika viihdyttäviäkin.

Ei muuta kuin hyvää joulun jatkoa, jos oma ei riitä, tai jotain tälläistä


maanantai 23. joulukuuta 2013

Deathtime: Dysphoria EP (+ biisiesittely)


DOWNLOAD Now For Free (First click the title below, and then click the "download" button:)
LATAA Nyt Ilmaiseksi (klikkaa albumin nimeä alhaalta, ja sitten "download"-nappia:)

Dysphoria EP

Track listing/ Biisilista 

1. Dysphoria
2. Bleed For Me
3. I Shalt Not Suffer Thou
4. Red, White and Black Christmas

Biisiesittely.

Koska kyseessä on EP, sisältää se silloin yleensä jotain harvinaisuuksia, sekä toisistaan poikkeavia tyylejä ja soundeja.

Tämän EP:n tapauksessa kyseessä ovat juurikin nämä harvinaisuudet, kuten julkaisematomat palat (jotka ovat siis Brutalin sessioista sävelletty, mutta niissä on taas uutta soundia, kun taas osa on julkaistu, mutta niillä ei ole ollut mitään "kotia" aiemmin).

1. Dysphoria

Kappale edustaa ainoana lajissaan ns. "depressiivistä death metallia". Nyt, me tiedämme että on aiemmin sekoitettu black ja death-tyylilajeja, mutta tämä kappale yhdistelee siis nimenomaan depressive black metallia ja death metallia.

Tästä syystä tämä on hyvin poikkeuksellisen kuuloinen, jopa tunnelmallinenkin kappale, jossa on mukana death metallille ominainen raskaus ja räjähtävyys mutta ed. mainitun black-tyylille ominaista tyylittely esim. tällä raidalla on näppäilykitara mukana! Eräs toinen piirre on enemmän taustalle ja hiljaisemmaksi miksatut vokaalit, jotka ovat melko tyypillinen merkki "maan alta" tulevista, selitätmättömistä painajaismaisista äänistä - vaikka muuten tässä tapauksessa ne ovat silti puhdasveristä, death metallin vokalisointia.

Kitarasoundit antavat enteen uusista soundeista, mutta ne ovat miksattu siten, että ne kuulostavat perinteisen depressiivisen black metallin soundien ja Metallican St Anger-albumin soundien sekoitukselta.

Joten jos siis pidät tästä raidasta, niin voit olla vailla huolta - se ei pidä sinusta. Asia johon voit luottaa!

2.  Bleed For Me

Tämä on EP:n se perinteinen ja tyylipuhdas death metal-rypistys, joka muuten meinasi jäädä pois, vaan ei jäänytkään (tämän ja Never Surrender!-kappaleen kanssa pohdittiin että mitä tehdään, kun molemmissa oli samaa riffijuurta käytettyi). 
Jos nimikkoraidasssa oli uniikkia sen hybridityyli, niin tämä on siis sitä puhdasveristä kamaa. Lisäksi, voidaan myös sanoa, ettei Slayeria lähemmäksi olla päästy death metallissa, eikä kyllä tulla varmaan pääsemäänkään. Sen, Bleed For Me - joka oli vuonna 2011 suunnitteilla the ultimate death metal-biisiksi The Brutal Aestheticille, takaa.  Syy miksi tämä ei päässyt ko. albumille oli siinä, ettei sitä silloin ehditty saada valmiiksi. Toisaalta oli myös epäselvää olisiko se sopinut toisen perinteisen kuoliskappaleen, Killing Time:n kanssa samalle albumikokonaisuudelle. Ehkä olisi? No, se on nyt tässä. 

3. I Shalt Not Suffer Thou

Led Zeppelin, Kiss, Danzig, Stone Temple Pilots, Metallica, The 69 Eyes, Kotiteollisuus, Lordi - Mikä näitä bändejä yhdistää?

Se, että ne kaikki ovat hyödyntäneet eräs tunnetuinta ränttätänttämusiikin riffiä (todennäköisintä on, että Led Zeppelin oli ensimmäinen joka sen eetteriin laski).

Täysin tästä yleislainasta tietoisena, myös Deathtime päätti osallistua tähän perinteeseen, ja siinä ennen Brutalin sessioita, vetäisi vanhalla kielikoolla ja äänitysteknologialla korren esiin (etenkin bändin hovikuvaaja pitää juuri tästä skebasoundista), ja pisti sen kekoon, käyttäen juuri tätä samaista riffiä,  tässä nimenomaisessa biisissä.

Kappaleessa on myös se huomattava, harvinaislaatuinen seikka, että se sisältää soolokitaran, joka ei vain soita sooloa*, vaan myös seuraa läpi kappaleen. - Asia. joka ei ole järin yleinen ilmiö Deathtimen maailmassa.

(*Huhujen mukaan Charlie revitteli soolon sen vuoren laella, jossa hänen linnansa sijaitsee, taustalla kuului susien ulvontaa, räikkien rääyntää, salamoinnin jylinää ja itse taiteilijan hiusten hulmuamista - huulien tapaillessa sanoja kuten "kylmyys", "pimeys", ja "nopeus".)

Kts. myös tämä. 

4. Red, White and Black Christmas 

Mitä voin sanoa? Deathtime vietti "raskasta joulua" jo vuonna 2012.

Tämä kappale julkaistiin silloin, mutta jäi arkistoihin, sillä se kävi näyttäytymässä kotisivuilla streamingina, ilman omaa "kotia" jollain julkaisulla. No, nyt se asia on hoidettu, ja  samalla tämä sulkee bändin EP:dein vuodenaikabiisiympyrän, sillä jos Obliteration EP:llä oli kesäbiisi, niin tämä jos jokin on talvibiisi.

 Kiitos ja hyvää joulua!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Koko Perheen Odotetuin Joululahja!


Vuonna 2010 ilmestyi ensimmäinen, ja melko kattava joululista.

Listaa ei ole tarvinnut uusia, sillä kyse on kestävistä traditioista.

Mutta kyllähän me nyt jotain jouluksi keksimme.

Ja tässä se on - perheen odotetuin lahja, jonka avulla saavutat kausimässäilyn edut pienellä vaivalla:


Kuvassa tyytyväisiä asiakkaita, jotka suorastaan tuulettavat uutta, kurvikasta olemustaan!

Eikä tietenkään unohdeta Sarumanin koottuja joululauluja - tuota kauden odotetuinta viihdemusiikipläjäystä, joista vielä näin kaupan päälle!

Sen tahtiin kyllä kelpaa laittaa joulu läskiksi!


tiistai 17. joulukuuta 2013

Tee-Se-Itse-Tiistai: Muunna Kamerapuhelimesta Digitaalinen Mikroskooppi (#pimpingotserious)

torstai 5. joulukuuta 2013

SIRRAH On Tehnyt Paluun!

Nyt, tämä on allekirjoittaneelle suuri hetki, jossa on suoranaista joulun taikaa, sillä samalla kun hän viimeistelee oman bändinsä EP:tä, on ilman minkäänlaisia varoituksia todellinen monipuolisen metallin kulttibändi tehnyt paluunsa - mikä myös tapahtuu EP:n muodossa. Olkoon tämä hyvä merkki, jos Luoja niin vain suo!

Joten ei ole muita vaihtoehtoja, kuin laittaa single tuolta kyseiseltä EP:ltä ei vain kuultavaksi, vaan myöskin jakoon tähän asianyhteyteen.

Nyt, kuulemaan, lataamaan ja nauttimaan siitä - arvon naiset ja herrat - Sirrah: Thrill You!


(Tästä pääset bändin kotisivuille, jossa kyseinen sinkku on ladattavissa ilmaiseksi B-puolen kera.)

Ei niin pakollinen, mutta kiva muistelo: Allekirjoittaneen eräät kultaisimmat muistot tästä bändistä on siinä, kun hän sai heidän toisen albuminsa joululahjaksi, ja kuunteli sitä kasettisoittimesta, kun oli lätkäseuransa kanssa pelireissulla. Mainittakoon, että tällä turnausreissulla, kyseistä maalivahdin virkaa täyttäessään, hän ei vain saanut elämänsä ensimmäistä jäähyä, vaan pelasi myös kyseisessä joukkuessa ensimmäisen nollapelinsä. Vieläpä kipeänä kuin sika!

Ja jos tämän "Puolan punkin" (kuten lätkäseuran kaverit sen ilmaisivat, sillä kaikki musiikki missä oli sähkökitaraa, tuntui olevan heille enemmän tai vähemmän punkkia) ei riittänyt ihmetykseksi, niin allekirjoittanut myös piti matkalukemisenaan Danten Jumalaista Näytelmään - jonka myös oli saanut joululahjaksi. Voi niitä aikoja. 

tiistai 3. joulukuuta 2013

Tee-Se-Itse-Tiistai: Lämmitä Huoneesi n.15 Centillä Päivä!

Tässä kuussa olisi tarkoitus aloittaa uusi juttusarja, nimeltään "Tee-Se-Itse-Tiistai", jolloin - yllätys yllätys - tiistaisin tulee aina uusi juttu, yleisimmin video, jossa esitellään jokin helpotus arkeen. Mukana on melko hämmästyttäviäkin aparatuksia, joiden loihtiminen palkitsee niin säästöjen kuin antamansa käytännöllisen ylellisyydenkin johdosta.

Mutta valitettavasti ainakin tällä hetkellä videot ovat vain englanniksi, joten tästä syystä myöskin juttu seura luokitellaan "international"-tagiin istuvaksi.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Muinaisten Pyramidien Mysteeriosta

Ancient Pyramids Discovered In Antarctica

Jälleen on löytynyt uusi pyramidi. 

Moni joka on huomannut niiden yleisyyden, eikä ole voinut olla ihmettelemättä että miksi.

No, menkäämme nyt näin adventtiajan kunniaksi hieman mystismytologisempiin sfääreihin!


Ns. Ancient aliens-teoria on tällä hetkellä varsin suosittu pop-selitys tälle ilmiölle ("I didn't say it was aliens, but it was") mutta nyt on jo korkein aika tuoda esille se fakta, että ko.teoria perustuu paljon vanhempaan perinteeseen. Se nimittäin on kokolailla otettu muinaisesta Enokin kirjasta (klikkaa nimeä lukeaksesi sitä). 

Alkuperäisessä yhteydessä Valvojat (ne alkuperäiset langenneet/paikkansa jättäneet enkelit*) tulivat ihmisten pariin, ryhtyi niiden jumaliksi pitkin maailmaa ja antoivat vaihdossa salaisuuksia.  Nyt nämä muinaiset henkiolennot on käännetty yksinkertaisesti vain muinaisiksi avaruusolennoiksi (samoin ancient aliens-teoriassa tuo vaihtokauppa nähdään syynä mm. yllättävän kehittyneen teknologian yms. esiintymiseen näissä muinaisissa kulttuureissa). Näin siis syntyikin molempien teorioiden mukaan käytännössä jokainen polyteistinen uskonto, ja yleinen tälläisen uskonnon merkki onkin juuri pyramidi (vrt. Muinainen Egypti, Aton vs. Amon - monoteismi vs. polyteismi). Vertailuna mainittakoon, että monoteistisessa uskonnossa yleensä tälläisenä ilmestysmerkkinä oli pyramidin orgaaninen versio, eli vuori (vrt. Mooseksen ilmestysvuori ja Jeesuksen vuorisaarna).

Muinaisten jumalten aikakausi päättyi kuitenkin Suureen Tulvaan, joka tunnetaan myös vedenpaisumustarinana. Tämän selityksen taas tuntee yli sadan erinäisen kulttuurin mytologiat ja perimätieto (onpahan kiinalaisten aakkosissa muistona suoraan merkki, joka kuvaa 8 henkilöä laivassa!).

1.Mooseksen kirja:
6:1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä,
6:2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
6:3 Silloin Herra sanoi: "Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta."
6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä**, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
6:5 Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
6:6 niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
6:7 Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni."
6:8 Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.
6:9 Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.
6:10 Ja Nooalle syntyi kolme poikaa, Seem, Haam ja Jaafet.
6:11 Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.
6:12 Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.
6:13 Silloin Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan.

Jungilaista psykologiaa lainaten, jokainen monijumalaisen uskonnon jumala edustaa egoa ja sen jotain tiettyä halua (tästä syystä oli eri alojen jumalia, jotka palkitsivat palvojansa yhteiskunnallisella tunnustuksella), mikä johti melkoiseen itsekkyyteen ja eripuraisuuteen (siinä missä monoteismi merkitsee aina kollektiivista suuntautumista yhteen hyvään - yhdessä ja erikseen).

* Koko tarina siitä, että langenneet enkelit olisivat Lusiferin sotajoukkoa, ja  jo ammoin nousseet kapinaan ei pidä lainkaan paikkaansa, vaan on katolilainen harhaoppi. Lusifer-nimeä ei löydy Raamatun alkuperäisestä tekstistä, vaan kyse oli enkeliruhtinas "Hailel":ista, jonka nimi oltiin käännetty päin honkia erääseen vanhaan Raamatun käännökseen. Samoin, Saatana on ollut aina Saatana, ja kuten jo nimikin sanoo, kyse oli Taivaallisesta Syyttäjästä, jonka vastapuolena toimi puolustajan eli Jeesuksen puoli. Jumala oli tässä asetelmassa Taivaallinen Tuomari. (esim. Jobin kirjan alussa Saatana oli sulassa sovussa muiden enkelten kanssa Jumalan edessä; jos siis kyse olisi ollut sotatilasta, kuten valtavirtatulkinta asian esittää, olisi tuo kohtaus ollut täysin mieletön). Ja kuten jokainen rippikoulunsa käynyt tietää, niin lopulta puolustajan puoli voitti ristillä, ottaen puolustettavien synnit niskaansa viattomana, ja maksaen niiden hinnan heidän puolestaan. Tästä syystä Saatana teki kaikkensa alusta alkaen, että Jeesus luopuisi pyhästä tehtävästään - juuri tämän lopullisen voiton päätteeksi syttyi myöskin tuo kuuluisa sota taivaassa. Tarkempi selitys seuraavassa jutussa: Lucifer (ei ole Saatana)

**Iso osa sotaisan Vanhan Testamentin kahnauksista liittyivät sotimiseen juuri näihin selvityneiden jättiläisten kanssa, jotka pyrkivät dominoimaan ihmisiä ja maata. Kun taas ne, jotka eivät selvinneet kuoltuaan muuttuivat riivaajiksi (miespuoliset) ja naaraista tuli "seireenejä". Varsinaiset langenneet enkelit puolestaan lukittiin "syvyyteen". Raamatun yleinen käännös näiltä osin on väärä, sillä Raamattu alkuperäisessä tekstissään käyttää täsmälleen samaa nimitystä tuosta Tuonelan, eli Hadeksen pimeästä puolesta, kuin antiikin pakanat, eli nimeä Tartaros. (Allekirjoittanut uskookin että todellisuudessa Raamattu on huomattavasti universaalimpi opus, ja että sitä pitäisi lukea omaten nämä tässäkin tekstissä esitetyt taustatiedot - tähän viittaa myös selkeästi sen omat kirjoitukset).

2.Pietarin kirje:
2:4 Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä [osuivat harhaan/lankesivat - yleisimpiä synniksi käännettyjä sanoja UT:ssa oli sana hamartia, joka siis merkitsi edellä mainittua] tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen [Tartarokseen], pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.