torstai 31. maaliskuuta 2011

Devin Townsend Projection


En olisi koskaan lähtenyt tälle reissulle, ellei minun puhelimeeni olisi tullut maanantaina viestiä jossa kysytään lähdenkö Devin Townsendin keikalle, lipun saa ilmaiseksi. Ja lähdinhän minä ilman enempiä ympäripuhumisia. Kyseessä oli siis huippusuosittu Devin Townsend Projectin maailmankiertue, jolla oli mukana The Gatheringista tuttu Anneke van Giersbergen – joka muuten oli ihan mielettömän kova naislaulaja, ehdottomasti tämä asia on todennettava live-esiintymisessä, muutoin siitä ei voida varmistua.

Juuri ennen reissua olin saanut saman päivänä valmiiksi Deathtimen proto-EP:n nimeltä ExoGenesis.


Siinä on 7 biisiä joista osa on valmiita, osa kesken, osa demoja ja osa päätyy ehkä tuleville virallisille julkaisuille ja osa jää ulos. Ehkä joskus julkaisen nämä proto-EP:t joissa on poikkeavia ja raakojakin versioita valmiista biiseistä? ExoGenesiksen sinetöi demo Nick Cave:n biisiin Scum, demoversion nimenä on Skum. Mietin teenkö sen vielä valmiiksi wanhalla teknologialla, vaiko uudella. Juuri nyt on menossa ns. Hyvästit wanhalle teknologialle kampanja jossa vielä teen äänityksiä wanhalla teknologialla, mukana on parikin biisiä joista vielä toinen coveri jonka luonteelle ominaista on ettei sitä voisi tehdä “hifimpänä”. Joka tapauksessa tulevat Deathtimen fanit voivat sitten tämän kampanjan jälkeen tapella siitä kumpi on parempaa se lofi vaiko hifimpi Deathtime.

Matkalla kuuntelimme ExoGenesistä, ja muita mukaan valitsemiani levykkeitä.


Katjuskiinin piti ottaa mukaan Devinin viimeisin, mutta sen hän unohti, joten olisin menossa keikalle jonka esittäjältä tiesin ainoastaan yhden biisin. En ole usein ollut sellaisilla keikoilla. Ehkä lähin muisto sellaisesta oli HIM:in ja Tarotin yhteiskeikka, ajalta kun HIM oli vielä raikas tuulahdus. Wicked Game cover on nerokas, vieläkin.

Katjuskiini haki matkalta itselleen uudet asusteet, hienon mustaa karvaa sisältävän takin ja pinkkiä cameota sisältävät housut ja saman sarjan pikkarit. Mielessäni kävi että olisin pakottanut hänet vaihtamaan ne autossa, samalla kun olisin tuijottanut sitä hengittäen raskaasti ja nielaisematta tai silmiäni räpäyttämättä kertaakaan. Jos hän olisi protestoinut, olisin pysäköinyt auton konetien varteen ja sanonut että auto ei liiku jos hän ei vaihda. Siihen hän olisi voinut protestoida että me myöhästymme keikalta, ja minä olisin inttänyt että hänen valinta, ei minun. Jätin tämän tekemättä, mutta ajatus jäi hautumaan.

Pääsimme hyvin liikkeelle, seilasimme valtavia moottoriteitä läpi kaikkien neljän vuodenajan. Hämeenlinna on Suomen joulukaupunki, siellä ainona tuprutteli lunta ja sen seuduilla oli kuin jostain joulumaan postereista maisemat. Sanoin repsikalleni, että jos katsoo tarkkaan voi nähdä joulupukin lentävän reellään taivaalla, pilvienraioista kohti kotia joissa on ollut kilttejä lapsia. Vuorenpeikot sen sijaan hakevat tuhmat lapset, jotka vievät keskitysleiriin tai myyvät pornoteollisuudelle amerikoissa.

Minua jännitti autoni öljytilanne, ja Helsinkiä, tuota kirottua kaupunkia lähestyessämme, myöskin bensatilanne. Sillä pitkällä matkalla sain huomata että miten helvetin epätaloudellista polttoainetta E10 eli irvi95E oli! Jestas! Jumalauta, se suorastaan haihtui tankista, vielä ajellessa ilman ns. Kaupunkia-ajoa ja sille ominaisia pysähtelyitä. Taas kapitalistinen eliitti on keksinyt keinon millä rikastua, amerikkalaisten maanviljelijöiden ylituotannon tullessa siinä samalla sijoitetuksi. Tankataan ennemmin ruoka-aineita länsimaisten ihmisten autoihin, kuin autetaan nälkäänäkeviä. “Näin se hyvinvointi kasvaa” -  lause joka kuuluu täsmentää siten, että rikkaiden tuottajien hyvinvointi kasvaa. On helvetin vale että se automaattisesti kasvattaa yhteistä hyvinvointia. Se on vain alentuvaisten kapitalistien iskulauselma, että hyvinvointi kasvaa kun he menestyvät paremmin, tällä he nimittäin viittaavat veroihin joita he joutuvat maksamaan, joilla hyvinvointia yhteiskunnassa pidetään yllä. Veroja, joita he, ja heidän poliittiset lobbarit eivät kannata, vaan mielellään laskisivat jotta tämä hyvinvointi ei vahingossakaan pääsisi levittymään kansan keskuuteen – tätä toiminta sopii lavastaa hirveäksi hyväntekemiseksi. Osaan tehdä tämän kulutusvertailun, sillä kun viimeksi tein Erikoisraportin pidemälle matkalle niin voin sanoa että bensankulutus oli ihan eri tasoa.

Helsingin päädyssä teimme niin että repsikka luki karttaa iPhonestaan, ja minä suunnistin. Sanonpa vain että se ei olisi Hesan reissu eikä mikään, ellei nyt vähintään kerran ajettaisi väärään suuntaan ja kohta oltaisi tekemässä hesalaistyylistä u-käännöstä, eli sellaista että kierretään yksi kortteli. Katjuskiinia nauratti kun u-käännöstä suorittaessani huutelin kajuutassamme “Moi, me ollaan Tampereelta!” Myöhemmin vielä keksin alkaa puhua pohojalaasella murtehella että olemme Sahalahdesta ja Kuhmalahdesta ja lähdimme vähäsen kaupungille musiikkikonserttia seuraamaan. Samalla haluni päästä katsastamaan Helsingin kaupunginosia toteutui, ei ehkä niin kuin olin suunnitellut, mutta toteutui kuitenkin. Takaisintullessa myös sama väärään suuntaan meneminen toteutui. Kartturini ei ollut ihan koko aikaa kartalla, tällöin olimme ajaneet noin puoli kilometriä väärään, kun hän sanoi hiljaisella äänellä: “Me olemme menossa väärään suuntaan.” Silloin minä katson hetken eteenpäin, ja sitten käännän päätäni hyvin hitaasti hänen suuntaansa, ja seuraavaksi hyvin nopeasti taas kohti tietä ja totean että se on sitten u-käännöksen paikka. Sitten toinen jännä juttu minkä huomaisin, oli se että se klassinen aihe, että naiset tykkäävät neuvoa mieskuskeja, pitää paikkansa. Jo kun olimme Tampereella, alueilla joilla ajelen ellen päivittäin, niin sitten viikottain, saatoin kuulla lähestyessämme valoja: “Ja tästä vasempaan”. Vastasin että luulen osaavani vielä jotenkin ajaa täällä Tampereen päädyssä. - Tässä kartturiharrastuksessa pohjat vetää oma rakas äityliinini, en todellakaan tiedä miten isäukollani kestää hermo hänen kanssaan koska äityliini on niin mukana menossa että hän on kuin joku innokas penkkiurheilunharrastaja joka katsoo jalkapallopeliä ja antaa mestarivalmentajan tavoin ohjeita joukkueelleen. Äityliinini vieläpä neuvoo tällä intesiteetillä, oli hän sitten oikeassa tai väärässä.

Lopulta pääsimme keikkapaikalle, siellä sain nähdä kaksi asiaa. Ensiksi ms. Bathoryn joka kuuluu Deathtimen henkilökuntaan (siitä erikoinen bändi että meillä on enemmän väkeä visuaalisella, kuin musikaalisella puolella) ja toiseksi että ajatus siitä että vain parkkeeraan autoni oveneteen ja sitten kävelemme paitahihasillamme sisälle, ei pitänyt paikkaansa, vaan auto jätettiin niin kauas että tarvitsimme melkein navigaattoria jotta löysimme keikkapaikalle.

Lopulta itse tapaus Devin. Nyt, kokemus oli kokonaan uusi, mutta päälle käyvä. (Aiempi tuotanto johon olin tutustunut muutaman biisin verran, vuosia sitten oli nimikkeen Strapping Young Lad alla tehty).
Ja voin sanoa, että 2 tunnin intensiivinen ja erittäin kovaääninen show ei välttämättä ole niitä helpoimpia kun kyseessä on bändi jota et edes tunne. Mielenkiintoinen asia oli se että Devin kuulosti erittäin paljon eräältä kanadalaiselta underground-nettiradion vetäjältä (jonka nimeä on turha mainita kun sitä ei kukaan tunne, mutta itse en kuuntele lainkaan valtavirtaradioita) sekä Henry Rollinsilta (jonka nyt kaikki tuntee ja jos ei tunne, niin varmasti kuuntelee valtavirtaradioita). Ei se ollut lainkaan huono yhdistelmä, jutut ja intensiteetti oli tuttu näiltä kahdelta ja huumorintaju hänellä oli hyvä ja laadultaan kanadalainen. Sen tunnistaa jos on kuunnellut hänen ADD/ADHD-maamiehen, eli toisen potentiaalisen Da Vinci-persoonallisuuden satoja radio-ohjelmia. Todellakin, tätä tyyppiä epäilemättä Devin Townsend edustaa, aivan kuten siten edustaa musiikin saralta Peter Steele ja Trent Reznor, kaksi ehkä mitä suurinta vaikuttajaani. Se takaa yleensä sen, että musiikista tulee monialaista ja arvaamatonta, se on persoonallisempaa sillä tapaa. Omat innostukseni teatraaliseen musiikkiin kiihtyivät entisestään kun seurasin kyseistä livekeikkaa. Townsend on erinomainen viihdyttäjä ja esiintyjä mitä tulee välispiikkeihin. Esim. Hän käski naisia karjumaan deathmetal-äänellä jolloin pian yleisöstä nousi verrattaen infernaalista rääyntää. Tai entä se kun ennen hidasta kappaletta hän kysyi miten moni on sellainen raskaamman tuotannon ystävä,. että tykkää huutaa hitaiden aikana. Katsottuaan yleisön vastaukset hän käski seuraavaksi heitä huutamaan “Slayer!!”, ja kun hän oli aikansa huudattanut, hän sanoi: “Ok, seuraavaksi olkaa seuraavat 3 minuutia hiljaa”. Samoin hänen encore-spoilerinsa oli ilahduttava, kun hän selosti sen rakenteen ja idean ja kun se oli toteutunut niin hän kertoi miten ammatikseen musiikkia tekevillä on heikko itsetunto ja ajoittainen hyväksynnäntarve. Pidin erityisesti tästä puolesta, se oli hyvin Peter Steelemäistä huumorintajua! Ja tästä tulikin mieleen, että huomasin myös miten yksi hitaampi kappale oli aavistuksen ripattu Type O Negativen Love You To Death-biisistä. Tätä en tosin sano mitenkään pahalla, vaan kuriositeettina jota tapahtuu metallin ja ylipäänsä rockin maailmassa. Se on yksi hiljaisesti kulkeutunut bluesvaikutus muun ohella. Skaalat ynnä muut eivät ole ainoita standardeja tämän tyylisessä musiikissa. Vaan tälläinen lainaaminen ja lainatun varioiminen kuuluu asiaan. Joka ei tykkää tästä “plagioimisesta” (minä kutsun sitä tributoinniksi, flirttailuksi samoja vaikutteita omaavien kesken), kuuntelee vääräntyylistä musiikkia, tai luulen että hän tekee jo virheen siinä että kuuntelee musiikkia ylipäätänsä. Deal with it. Esim. Megadeth on tehnyt eri aikakausina yhden ja saman riffin pohjalta moniakin biisejä (5 pisteen vihje: Shewolf). Ja jopa Metallica on ripannut, ja oikonut populaarimpaan muotoon legendaarisen Enter Sandmaninsa riffin! Kuuntele tästä alkuperinen.  Mutta kuningas rippaamisessa on ehdottomasti Iron Maiden. Se tuntuu ottavan onkeen kaikki mitä kuulee, ja mikä on suosittua ja tekevän siitä oman muunnelmansa. En mene nyt tarkemmin siihen, koska siitä saisi ihan oman postauksensa. Vieläpä suosittelisin lämpimästi kaikille experteille, etteivät ainakaan erehtyisi sanomaan “minun bändiltä kaikki on ripattu” koska todennäköisesti sekin bändin sen jostain on saanut. Kutsuisin itse näitä standardisäveliksi, ja kehottaisin katsomaan miten vanhat bluesesiintyjät toimivat, he esittivät ne tulkinnoikseen samasta teemasta. Silti kappaletta saattoi kutsua heidän kappaleekseen. Tämä sama musiikinkehityksen kerros on vieläkin nähtävissä tangomusiikissa jossa eri muusikot esittävät tulkintojaan. Minä esim. Tykkään enemmän siitä että coverbiisi muistuttaa enemmän bändiä, kuin alkuperäistä versiota, tai edellisen esittäjän versiota.

Mutta takaisin itse aiheeseen. Tai jos joku nyt ei ole huomannut, tai lukee Xeimian Chroniclesin Erikoisraportti-sarjaa ekaa kertaa, on syytä sanoa että tämä sarja on gonzojournalistinen raportaasisarja, jolle on ominaista se että itse “epäolennaisuudet” ovat ihan yhtä lukuunotettavia ja ollennaisia kuin itse aihekin. Jonottaminen keikalle, tai illanistujainen baarissa keikan jälkeen ovat kaikki tyyni yhtä tärkeitä elementtejä.

Eli mitä voisin sanoa loppusanoiksi keikasta? Sen, että jonkun impaktin se jätti, sillä seuraavana päivänä mieleni teki kuulla lisää tätä esittäjää. Eli kyllä se myönteiseksi kokemuksesi tiedostamattomaan mieleni sopukkaan taisi jäädä, vaikka tietoinen mieleni ei voi sanoa vielä 100% varmaksi.


Ziltoid-pelleily ei järin paljoa ollut minun juttuni, mutta ilmeisesti fanit ymmärtävät sen asiaankuuluvalla tavalla että välillä hölmönnäköiset muppet-hahmot soittavat harmoonia taustavideolla tai pyörivät ruudussa. Itse musiikki oli tyyliltään juuri sellaista innovatiivista sekametelisoppaa (siinä missä esitys taas teatraalisen futuristista) jossa on paljon ideoita joista itse pidän, se on hyvä. Kitarasoundit mielestäni liian mainstreamit, vaikka pitää sanoa että ainoa aiemmin kuulemani ja kovasti tykkäämäni biisi eli Hyperdrive omaa kyllä originaalina hyvät kitarasoundit, keikalle kitarat oli pääsääntöisesti säädetty pelkiksi keskiääniksi. On sanomattakin selvää että en tykkää kireäksi viritetyistä speedmetallikitaroista, vaan matalataajuuksista – Deathtimen soundia hakiessa tämän erotuksen ymmärtävät ovat tykänneet kuulemastaan ja muut varmaan ihmetelleet sitä matalaa, jyräävää kirskuntaa joka vyöryy kappaleissa päälle. Olet silloin joko täysin oikeassa tai täysin väärässä paikassa, kun kitarat vinkuessaan kuulostavan junan jarruilta, tai pöristessään auto reteiltä ääniltä (kun lähdimme ABC:n pihasta, sanoin että olen yrittänyt saada skebaan samaa ääntä kuin tähän autooni).


Parituntisen latauksen jälkeen pitäisi sulatella bändiä lisää ja kuulla biisejä uusiksi. Huomaan että Devin edustaa sitä samaa Da Vinci-persoonallisuuden hyperfokusta, että voi tuntikausiksi syventyä asiaan 100% intesiteetillä, tällöin 2 tunnin keikkajyräys käy järkeen. Yleisölle efekti siirtynee samanlaisena kun tietää bändin, mutta jos ei tiedä se on aika pitkä kertaluontoinen tutustumisaika. Sanoinkin seuralaiselleni, että tämä oli kyllä verraton vastapaino parin tunnin istumiselle autossa. Tämä oli noin puoli tuntia ennen kun lähdimme kohti narikoita, jonne kävelin kuin puujaloin. Muutoin tulin saaneeksi kyllä keikasta ideoita, esim. Rivin laulunsanoja jotka kirjoitin kotimatkalla kännykkääni, nyt kun ne olivat tulleet uusiksi mieleeni, samalla kun Katjuskiini nukkui ja matkamusana soi Nick Caven levy: Your Funeral, My Trial.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Radio Home Studio - 35 - Nousu & Tuho




Segmentti 1

- Paluu perinteiseen lähetysformaattiin
- Nousun ja tuhon aiheita..edesmennyt minun, Radio Home Studion ja Deathtimen ystävä
- Emmekö me enää kommunikoi?
- Casey Heynes - kova jätkä
- Operation 777 (Mitä se on, mikä se on?)
- Fundamentti noteerattu yhdeksi Suomen merkittävimmistä ja aktiivisimmista blogeista!
- www.Oikotieto.fi
- ...muttei ainoastaan mamukriittinen
- Deathtimen uusista biiseistä/ demoista!

Fallout: Batteries Not Included

Segmentti 2

"Nousu"-segmentti
Omistettu Casey Heynesille

- Tapaus: Jättimäinen vanupuikko narikkajonossa, aka. Röyhkeän silkkimunan tapaus
- Etuiluyrityksen estäminen
- Silkkimuna ei tykkää jos sen kaverit eivät saa etuilla
- Astuin lähemmäksi, sanoin kovan sanan, alkoi huudatus
- Ahma
- Toinen etuilunestotoimenpide
- "Entitlementpiiri"
- Ylivoimahyökkäyksen kilpistyminen bileissä
- Miksi näillä lippatukilla usein on eniten kusta päästä?
- "Ota minun takki, ja mene tappelemaan sen kanssa, ok?"
- Tilanteet menneet olosuhteisiin nähden hyvin (Luojan kiitos)
- Luonnevikaisista persoonallisuuksista

Razorblend: The Opponent

Segmentti 3.

"Tuho"-segmentti

Omistettu Antti Peltosen muistolle RIP

- Juttu tuore, ainoastaan vähän sisäistetty, eikä paljoa sanottavaa
- Asianomaisen, kuin myöskin suuremmankin yleisön, pitämä lähetys Drunkoween 2. jälleen ylhäällä
- Viikon alussa alkanut, ja viikon kestänyt spekulointi; onko se todellakin totta?
- Muisteloa
- Viimeinen kohtaaminen
- Elämä on meillä kaikilla vain lainassa, joskus laina-aika vähän lyhyempi

Deathtime: Death Ambient 

PS. Soundcloud-soitin, eli ns. uudenmallinen soitin saadaan tälle lähetykselle kunhan tekniset ongelmat antavat sen verran periksi että se on mahdollista - MUTTA hätä ei ole suuri, vaan kyseistä soitinta vastaavaan soittimeen pääset tästä 
PPS. Drunkoween II lähetys on taas otettu pois, sillä se oli välttämätöntä uuden lähetyksen toimittamisen teknisten seikkojen vuoksi. Mutta nyt myös jakso 35. on kuultavissa ja ladattavissa Soundcloud-soittimella!  

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Radio Home Studio News

Tulossa!

Radio Home Studio - 35 - Nousu & Tuho



Vain Sinulle...

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Herää(minen)

Johdanto

Viimeinen ja kolmas osa trilogiasta ilman trilogiaa. Kaikkein hengellisin ja syvällisin sisällöltään, liittyen paljolti Dharmapummit kirjan loppuunlukemiseen (joskaan tämä teksti ei sisällä materiaalia Dharmapummeista, vaan pikemminkin omia ajatuksiani jotka tuo kirja taas innoitti lausumaan julki). On huomattavaa että tällä välin on tapahtunut huomattavia asioita, yhtä huomattava määrä. En kuitenkaan riko tämän tekstin rytmiä niillä, mutta palaan niihin myöhemmissä teksteissä. Sanottakoon vielä se, että normaalisti karkea jako on siinä, että kirjoittaja haluaa joko miellyttää tai viihdyttää. Muutos voi kohdistua mielipiteisiin, lisätä tai muuttaa tietoa; kehittää lukijaa. Tai kirjoitusta käytetään lepopaikkana, viihdytyksenä.Tämä teksti on alkemistinen, näiden kahden kirjallisen periaatteen sulautuminen yhteen (melkeinpä avantgardea). Normaalistihan Xeimian Chronicles edustaa yleensä jälkimmäistä (vaivoitta!), ja Fundamentti edellä mainittua tarjontaa - ilman että kumpikaan olisi suoranaisesti lyöty kumpaankaan lukkoon. Ehkä parempi määritelmä olisi, että tämä blogi on eksistentialistinen blogi joka käsittelee elämänvirtausta sitä mukaan kun se virtaa - sillä kaikella on aikansa. Siinä missä Fundamentti käsittelee asiaa järjestelmien ja ideoidenkin näkökulmasta, tietenkin puuttuen jokapäiväiseen, reaalielämään.

Olin vahingossa ottanut “aamuhartauteni” kolmanneksi kirjaksi pastori Heinimäen kirjan Pyhä Nauru. Avasin sen summamutikassa kun istuin alas, sängylle juomaan vihreää teetä jossa tällä kertaa oli mausteena piparminttu. Kohta josta avasin sen oli kohta jossa kerrottiin alkuperäisestä syntiinlankeamuksesta. Ohessa otettiin puheeksi fundamentalismi (kirjaimellisesti “perustavanlaatuinen”, parempi termi voisi tässä tapauksessa olla kuitenkin “jäykkä, sulkeutunut fanaattisuus”) jolle ominaista on pahantahtoinen lukutapa jossa kirjaimiin ripustaudutaan ynseästi. Tämän tyypin peruspiirre on tällöin huumorintajuttomuus, joka näkyy siinä että ottaa kirjaimellisesti myös Raamattuun sisältyvän huumorin. Kun taas merkkinä toipumisesta on se että hymyn kare alkaa valloittamaan suupieltä, pilke nousee silmämunaan ja alkaa näkemään vaihtoehtojakin.

Vaan annas olla, siirtyessäni sitten Timanttisutraan ja sen kommentaariin joiden lukemisesta kerroin edellisessä postauksessa, seurasi jotain mikä muutti tapahtumista ketjun. Olin jättänyt kauppalapun, jossa oli makkarasopan ainesten ohjeet, tämän kirjasen erään aukeaman väliin.

Aloitan lopusta, joka liittyy alkuun. Kyseisellä aukeamalla oli Dharmapummienkin taustalla olleen Timanttisutran kuuluisin osa, johon palaan vielä Kirjassa luki, liittyen Pyhään Nauruun:

“Jos pystymme nauramaan aiemmin tärkeinä pitämillemme maailmallisille ongelmille, se tarkoittaa, että alamme vapauttaa ahdistuksen tunteisiin lukkiutuneita voimia ja alamme nähdä niihin kietoutuneiden harhojen läpi.” - Sangharakshita

Tämä liittyy kahteen seikkaan. Panenteismiin ja valaistumiseen. Sekä jälleen merkillisellä tavalla nauruun, joka on merkkinä vapautumisesta – Heinimäki kertoi viisaasti miten huumori on sukua uskonnolle, sillä molemmat perustuvat katoavaisen maailman absurdiuuden tajuamiselle ja sen mukaiselle reaktiolle.

Tässä kuitenkin se “kuuluisin osa”, jotta pääsemme eteenpäin:

“Kuin tähdet, näköharha, lampunsydän,
taikurin esitys, kastepisara tai kupla,
uni, salaman välähdys tai pilvi:
nähdä sellaisena kaikki ehdonvarainen”
- Timanttisutra

Sen merkitys (meditoidessa) on ymmärtää juuri tämä panenteistinen perustotuus: maailma on illusorinen, ja se esitetään empiirisesti havaittavien vertauskuvien muodossa. Eli pohjimmiltaan, kaikki on ehdonvaraista, se on todellista vain siinä merkityksessä, jossa se havaitaan. Se ei merkitse etteikö sitä olisi, suhteellisesti, olemassa vaan että kaikki on vain olemassa ylläpidetysti ja alkusyystä riippuen.

Samoin, tästä syystä ns. Egoon, joka on Lihan lapsi, kiintyminen ja samaistuminen on tuskallista ja epäsuotavaa, sillä se on epätotena elämistä, harhojen orjuutta ja sellaisena elämistä. Todellisuudessahan tätä valeminuutta ei ole, vaan se on yhtä tuskallinen pitää yllä kuin mikä tahansa petoksessa eläminen. Vaikka tokihan kullakin voi olla hetkensä sen kanssa, sillä se rakentuu yhteistyössä ja riippuvuus-suhteessa ympäristöön, jolloin se kokee saavansa myös asianmukaisia - joskin katoavaisia - palkintoja. 

Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
- Raamattu

Tästä panenteistisesta, vapauttavasta havainnosta toiseen tekijään, eli valaistumiseen ja sen selitykseen joka löytyy Timanttisutrasta.

“...ja jos toisaalta joku hyvän perheen poika tai tytär ottaisi tästä prajna-paramitasta, tästä dharman opetuksesta vaikkapa yhden ainoan nelirivisen säkeistön, ja pitäisi sen mielessään, opettaisi sitä havainnollisesti, lausuisi sitä ääneen ja opiskelisi sitä sekä valaisisi sitä yksityiskohtaisesti muille, silloin jälkimmäinen tuottaisi toiminnallaan niin paljon suuremman määrän ansiokkuutta, että se olisi mittaamaton ja käsittämätön. Ja kuinka hän valaisisi sitä? Niin että ei paljastais. Sen vuoksi sanotaan “hän valaisisi”.
- Timanttisutra

Josta siirrymme heti äärimmäisen mielenkiintoiseen kohtaan taas Raamatusta:

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
          - Raamattu


Totinen valkeus, joka valistaa, eli valo joka valaisee, sillä valistaminen on vanhaa suomen kieltä ja tarkoittaa “valaisee”.

Todellakin, Timanttisutrassa Buddha sanoo että tulee 10 000 buddhan valon omaa timantti, 500 vuotta hänen jälkeensä. Ja 500 vuotta on myöskin vuosien määrä jonka hän sanoi aidon sanghan, eli buddhalaisen seurakunnan kestävän ja se oli myös kokolailla se aika kun Kristus syntyi. Hän, joka on valaistumisen valo (Ja jotta saisin asian vielä hieman ällistyttävämmäksi, lisään ettei Kristus ollut buddhalaisuuden profeetta, vaan buddhalaisuus pikemminkin Kristuksen profeetta!)

Sangharakshita kommentaarissaan selitti, että tuo “valaiseminen” on prosessi, jossa asia ilmaistaan esim. Vertausten kanssa, jolloin se välähtää toisten mieleen.

Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään;että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti."

ja

Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä
- Raamattu



PS. Muuten jätin niin Raamatun kuin Timanttisutran lainauksista jaemerkinnät pois, sillä halusin tekstin sulavammaksi, ja siksi että olen sitä mieltä että pyhien tai sellaisina pidettyjen tekstien pitäisi olla niin jae- kuin jaeettomassa muodossa.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

[Special] Radio Home Studio - 34 - Matka Ilman Liikettä


Tunnari
Intro
Interludi (Locust Toybox: I Found It)
Matka Ilman Liikettä
Outro (Locust Toybox: Beneath the Tide)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Radio Home Studio News!

Radio Home Studio - 34 - Matka Ilman Liikettä [Erikoislähetys!]



PS: Miksi et odottaessasi käväise paitakaupassa, sinne on tullut uutta mallistoa!

PPS: Etenkin kun koodilla: SPRING2011EU ansaitset 10€ lahjakortin 50€ ostoksista - me ylitämme reiluuden määritelmän, ja annamme Sinulle käytännössä rahaa, kun ostat meiltä!

Hyödynnä moinen mielenhäiriö välittömästi, mutta erityisesti aikana 15/03/11 — 04/04/11 eli "Rätit uusiin"-kampanjan voimassaoloaikana.


lauantai 5. maaliskuuta 2011

Väliraportti

Jatkoa edelliseen..

Oli menossa jälleen yksi sunnuntai ilman krapulan psykoottista tunkkaisuutta. Perunat kiehuvat, Daven erinomainen kokoelma pätkii soittimessa. Sydäntä särkee. Dharmapummeissa ollaan edetty kohtaa jossa näytetään “Marginaalivaltavirta”-teoriani olevan totta. Se, miten ynseitä nämä yhteisöt tapaavat olla. Kaikki suositut ja oudot yksilöt ovat “boddhisattvoja”, naiset bändäreitä, ja johtohahmo ahne, ja laskelmoiva vuorosanansa opetellut narsisti (naiset uskovat olevansa boddhisattvoja, koska antavat tälle miehelle persettä).

Janne Böy kirjoitti miten krapula tuli ja meni, ja ettei siihen kuten mihinkään muuhunkaan ei tule takertua.

Tuona sunnuntaina kirjoitin kuolematonta deathmetallia, Nightmare-editionin extramateriaalia tarkkaan ottaen – mitä se on, selvinnee kun sen aika on?

Kävin lauantaina tutkimassa kuvauspaikkoja. Äkkiä löysinkin itseni lumiaavikolta, auringon ollessa tavalla palavana tähtenä. Näin retkikuntia, koiravaljakoita ja lauantaina viettäjiä. Otetttuani kuvia, kuulin miten jalkojeni alla alkoi paukkua ja pamahdella, tuli kiire pois sillä sellainen on jäällä vastenmielistä; avantouinti kaikki vaatteet päällä, ei ole herrasmiesten toimenpide.

Istuessamme teellä, vihreällä ABC:n vakioviherteellä jonka mausteisiin tottuminen romuttaisi koko kokemuksen, sain asiapuheiden jälkeen kevennysvaihteen päälle. Kysyin Janne Böyltä: mitä tekisit, jos tänne seuraavalla kerralla tullessamme järjestysmies vetäisi sinut sivuun, ja sanoisi että katsos tätä valvontakamerakuvaa. Kuvassa näkyisi Janne Böy pelkkiin lenkkareihin sonnustautuneena, pyörimässä tiskin väärällä puolen ja kyselemässä missä hänen höyrymakkaransa on. Nauroimme tätä molemmat vedet silmissä, jopa sitä kun lisäsin että myyjätär saattaisi sanoa, ulkona olevan kylmyyden johdosta, että osaa kyllä kertoa missä sankarimme katkarapu on.

Minun jotain osaani hiveli se, että meidän tullessa paikalle, oli minua lähes vastapäätä pariskunta. Ensin he molemmat ilmeisesti noteerasivat minut, sillä mies kääntyi katsomaan (ns. vahingossa, samalla kun oli kääntyvinään, sinä tiedät sen salakatseen) mutta vielä myöhemmin kuparin värisellä iholla varustettu blondi joka pizzansa syömisen jälkeen pisti molemmat kätensä lepäämään kevyesti levitettyjen haarojensa eteen, katsoi minua – yllätin hänet, joten hän käänsi kainosti, mutta nopeasti katseensa pois. Myöhemmin taas mustahiuksinen nainen tuli miehensä kanssa, joka teki kutakuin samoin. Selitin Janne Böylle, silloin kun blondiini oli vastapäätä, että Donald Trump-ilmeeni johtui tästä.

Vähemmän mukavaa mietittävää oli se tapaus kun Ruotulan K-marketin pihassa puukotettiin miestä, se saattoi olla Janne Böyn työkaveri. Kaikki tuntomerkit pätivät. Tälläiset täysin pahansuovat tapaukset tulisi asettaa rautaisen nyrkin ja paimensauvan vallan alle. Mutta kevennystä edusti se kun muistelimme miehen kesäfestareita, joihin mentiin tämän epäonneksi veneellä. Myöhemmin, jo kun juhlat olivat aluillaan, meni Janne Böy, josta oli muuttunut J-Bone alkoholin vaikutuksen myötä, hakemaan Kaiffarin kanssa lisää juomaa. Lähtiessä veneeltä, J-Boner oli kävellyt muina miehinä suoraan järveen ja humahtanut täten laiturilta alas kuin sika ikään. Tämä ei vielä riittänyt, vaan hän lähti myös uimaan väärään suuntaan. Jostain syystä Kaiffarikin siinä kastui, liekö lähtenyt pelastamaan kaveriaan joka ei muista hänen oikeaa sukunimeänsä etenkään humalassa. Tästä selvinneinä he kävelivät käsi kädessä ja ilman paitaa suoraan ensiapuun, jossa J-Boner sai hienon uuden Radio Mafian paidan, joka päällä hänet sittemmin löydettiin nukkumasta erään omakotitalon takapihalta.

Samalla puhuimme hölmöistä prioriteeteista. Teekumppanini oli lukenut juuri lehdestä miten ihmisten tärkeimällä sijalla on sellainenkin kuin “ura”. Hevonpaskaa sanon minä, se ei ole muuta kuin työkalu, ja jos siitä tulee muuta se on fetisismiä, eli siis sitä että jokin eloton muuttuu elävän jumalaksi. Muistelin miten jo ylä-asteella kieltäydyin tekemästä uusiksi ainetta, vain siksi että se oli sisällöltään vääränlainen - olin äidinkielen tunnilla tehnyt vastaavaa kauhuainetta, myös omalla ajallani, 3 sivua pidemmän kuin olisi ollut tarpeen ja sain siitä noin 10 – nyt englannin kielisen version kohdalla opettaja ylitti valtuutensa ja antoi makuasioiden vaikuttaa tuomioon, minä en alistunut vaan otin suosiolla nelosen. Sitten toinen tapaus oli kun kyselin opettajalta, että miksi meidän pitää päntätä tälläistä täysin hyödytöntä informaatiota (koulujärjestelmä perustuu informaatiobulimiaan) millä suurin osa ei käytännössä tee mitään. Opettaja sanoi, että siksi jotta pääsisi mahdollisimman korkealle elämässä. Minä sanoin että miksi, eihän kaikista voi tulla johtajia. Opettaja vastasi että onhan se nyt parempi, ettei tarvitse päätyä ojia kaivamaan, johon päätin keskustelumme sanoen: No kukas sitten ojat kaivaa, ja siivoa jos nämä eivät ole tärkeitä aloja? Pohtiessamme näitä aiheita puhahdin että koko yhteiskunta tuntuu olevan täynnä kuolaavia, jalkaraudoissa koheltavia hulluja joiden ymmärrys elämästä on täydellisesti kuutamolla. Peruskouluko opettavainen, kun minua dissattiin itsenäisestä ajattelusta ja siitä etten ollut osaltani pahentamassa ongelmaa joka on kuin jalkojen alta pois liukuva tuoli, samalla kun kaulaa kiristää armoton silmukka?

Teeseremonia jälkeen palasin kotiini, tai asuntooni, en miellä Home Studion päämajaa, tätä legendaarista äänitystilaa joka tuottaa myös kirjallista ja visuaalista materiaalia, mitenkään kodiksi – minä, kasvini ja tavarani nyt vain satumme olemaan täällä. Ryhdyin heti tekemään itselleni hernekeittoa, sillä sen palkitsisin köyhillä tai rikkailla ritareilla (ehkä keskiluokkainen olisi nykyään vaihtoehtona myös?). Syötyäni keiton kuin esikoisuutensa myynyt vanhan liiton mies, siirryin heti puolikaan ranskanleivän kimppuun. Kerron reseptin tuonnenpana, mutta sen sanon nyt, että seos jossa leivät kasteltiin imeytyy tavattoman nopeasti leipiin! Ehdin silti kuin ehdinkin saamaan valmiiksi jokaisen. Eihän ne ensikertalaiselta nyt luonnistuneet niin kuin vanhemmiltani, mutta söin ne Janne Böyltä saamani noin 20 tunnin Alan Watts-puhekokoelman tullessa taustalla, ja hyvällä ruokahalulla ne söinkin!

Resepti niihin on seuraava:

Köyhät/rikkaat ritarit

  • 2 desiä maitoa (luomua voi käyttää vailla huolta)
  • 1 omega3-vapaankananmuna
  • Silmämääräinen rykäys:
  • kanelia
  • vaniljasokeria (jokaisen onnistuneen jälkiruuan ainesosa)
+ hunajaa, tätä en lisännyt, mutta se tekee verrattoman hyvää (terveellistä) kanelin kanssa
Höysteeksi kermavaahtoa ja mansikkahilloa. Jostain syystä natsimarketin kermavaahtoa en saanut toimimaan edes tehosekoittimella, mutta sitä saattoi käyttää kahvin maitona (mukaan heitin tähänkin vaniljasokeria).

Luonnollisesti nautin höyryävät kahvit, joita maustoi niin kaneli kuin lakritsin juuri. Tämä satsi oikeastaan sisälsi paljon tasapainottavia tekijöitä, kaneli vaikuttaa suotuisasti insuliinivasteisiin, siinä missä perinteiseen tapaan lakritsi tasapainottaa kaikkia muita yrttejä.

Muutoin pidin levollista sunnuntaita. Päätin viimein Dharmapummit, samoin Ennalan Kyttyrä-dekkarin. Kuuntelin äänilevyjä, syvästi inspiroituen, lähes euforian rajoille. Viime aikoina, kun olen stressannut helposti eustressin (“euforinen stressi) huipun yli distressin puolelle, on minua ottanut rinnasta. Joskus ennenkin on näin ollut, olen kyllä myös työskennellyt runsaasti koneella, ja ylävartalon lihakset ovat erityisen kipeinä – jos Luoja suo, se johtuu vain tästä ja minä löydän rauhan.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Projekti 777 ja muita värssyjä elämän eri aloilta

Jälleen mielenkiintoisia aiheita ja juttuja on kertynyt siinä määrin, että päätin hajottaa ne kolmeksi juttusarjaksi, kukin omanlainen sisällöltään. 

Heti ensimmäinen julkistan kauan odotetun, ynnä kysytyn Deathtimen kotisivun "Under Construction Sneak Peek"-tourneen alkaneeksi - sivusto on vielä kesken, mutta siitä saa jonkinlaisen käsityksen. Se on nähtävissä rajoitetun ajan. Mene sivustolle tästä. (VINKKI: Jos kirjaudut sen lukijaksi, näet sen mahdolliset päivitykset, kun se palaa takaisin suunnittelupöydälle virallisia avajaisia varten). 

Oli virhe noin kolmen viikon töiden huhkimisen, ja nousevan sairastelun jälkeen lähteä muka toipilaana viihteelle – yönä jolloin heti kaupunkiin päästyä huomasin että jouduin kiertelemään mahdollisimmat pitkät matkat, vastassani ankara vastatuuli, joka muissa tapauksissa sitten tuiversi minua kun olin jonossa. Tästä tuli perinteisen kiinalaisen lääketieteen opein Tuuli-Kylmä-syndrooma, joka tätä kirjoittaessa on ollut verrattaen hirmuinen.(Ja lentsu on aika voimakas kyllä, jos aivastan tulee sähköisiä ja pisteleviä väreitä pitkin poikin kehoani!)

Ennen kun menen siihen aiheeseen, kerron muutamia kohtia tuosta yöstä. Ensinäkin tapasin tuttuja, pari tuttavapariskuntaa joiden kanssa vaihdoin kuulumisia – hyvät tyypit. Sitten otin taas pitkän tauon jälkeen sosialisoidakseni. Jonottaessa baariin varastin shown takanani olleiden kahden pohjalaisen tyttösen, ja vielä pohjalaisen pariskunnankin kanssa. Tai, he olivat yleisö jolle laukaisin vitsin, joka meni niin että: “Mitä eroa on pohjalaisella ja terroristilla?” - “Terroristilla ei ole traktoria”. Toinen tytöistä tiesi vitsin alkuperäisen version, jota minä en enää muista, mutta hän tykkäsi vähintään yhtä paljon minun versiostani. Ja kyllähän minä siinä välissä imitoin myös pohjalaista isännysmiestä, aihe oli minulle mieluisa. Joskus kun imitoin sitä kebablaatikko kädessä bussissa, minun uskottiin olevan näyttelijäopiskelija teatterikorkeasta. On minusta pahempiakin asioita uskottu. Sisätiloissa tutustuin kolmeen blondiin joista parhaimman näköinen tykkäsi minusta, ja suulain eikä ehkä niin se klassisimman kaunis ei tuntunut tykkäävän, paitsi kun puhuimme kahden – hän halusi minut yksin.

Odotellessa kyytiä kotiin vielä lyöttäydyin jonkun porukan kanssa, jossa oli eräs “suuri rakastaja” joka saatuaan toisen naisista huomion ryhtyi vähintään epäilyttäväksi, mutta päästyämme pitseriaan minä palautin hänet maanpinnalle sanoen hänelle ja tyttöselle, että jos te ette aio lopettaa tuota, kohta nuo pitsanmyyjät vuokraavat teille huoneen. Muistakin se oli hauska juttu, vaikkakin tämä pipopää, jonka pipossa oli korvalaput, jäikin katsomaan suu auki ja hölmistyneenä letkautustani. Sitten tapasinkin jo toisen tuttavapariskunnan, entisen koulukaverin ja tämän avokin ja vaihdoimme kuulumisia. Samalla tuo outo porukka meni pöytää, ja siellä korvaläppäri olikin jo ojentuneena kokonaan tyttöparan puolelle, pyrkien todennäköisesti imemään tämän naamaa.

Kuva tuolta oudolta yöltä, juuri kun olin poistumassa kebab-paikasta; minäkään en tiedä mitä tuossa tapahtui!

Muistan yhden tapauksen tähän väliin, mitä tulee matkaltani pysäkille. Vastaani tuli arabimies, joka ei aikoinut väistää. En minäkään, koska minä en henkilökohtaisesti ymmärrä näitä idiootteja jotka tulevat vastaan ilman aikomustakaan väistää - siispä joskus teen niin että sen sijaan että minä väistäisin pelaan chickeniä. Tällä kertaa olkapäämme lopulta osuivat toisiinsa, ilman sen kummempia seurauksia. Mietin sittemmin sitä että Arvi oli kertonut hieman vastaavasta tapauksesta, hän oli seisoskellut baarin pihassa kun tälläinen puoliverinen kirmaa niin että osuu heihin. Tästä seuraavaksi nousee älläkkä, ja sen sijaan että tämä rikastuttaja pahoittelisi käytöstään, hän tuleekin nyrkki edellä kimppuun. Eihän sellainen pieni 170 cm terroristikokelas saanut muuta kuin itse selkäänsä, mutta mietin että liekö ollut vieläpä sama tapaus joka kulkee ympäri kaupunkia osumassa ihmisiin jotta saisi aikaan tappelun?

Bussia odotellessa oli ankara tuuli, bussi ei myöhässä vaan tapansa mukaan typerästi ajoitettuna (sitä saa odottaa sellaisen 40 minuuttia baarien mentyä sulki), ja porukka aika levotonta. Niin säikky mustavalkoinen nainen jolla oli hyvät takajalat, mutta joka aina pakeni toiselle puolen pysäkkiä kun joku yritti puhua tälle, tai sitten “Kari Tapio” joka oli äänekäs mies joka kaatuili pysäkin edessä ja löi päätänsä roskikseen nykiessä itseään ylös ja protestoiden: “Jaa että Kari Tapio!”

Sellainen kaupunkireissu se! Ei enää alipukeutuneena, eikä noin toipilaana kaupungille. Kuten Radio Home Studion jaksossa kerroinkin, niin kävin Acutassa koska sydäntäni puristi – tai rintaani. Se taisi olla monen asian summa, erinomainen nuoren miehen sydänkäyrä ja verenpaine minulle oli, joten minulle määrättiin särkylääkkeitä – pahin epäilyn kohde oli sydänlihaksentulehdus nimittäin. En mene nyt lähetykseen joka on kuultavissa aiheen tiimoilta, mutta outoa logiikka Acuta noudattaa sillä dr Housea leikkinyt vastaanottovirkailija (mieshoitsu) otti melkein henkilökohtaisena loukkauksena sen, etten varannut aikaa omalääkärille. Se on aikamoinen pyyntö, jos toista ottaa rinnasta..just saying...

Krapula oli leudonlainen. Mutta maanantaina olikin sitten saatu muita huolia kuin kanuuna, ja se on nimittäin lentsu! Minun oli pakko käydä asioilla, ja se oli tuskaa sillä päästyäni marketteihin, alkoi tulla yhäti yltyvä kakkahätä. Samalla olin aivan finaalissa kävellessäni kuumassa marketissa, kuumissa vaatteissa ja erittäin epäorientoituneena. Yhdestä paikasta ostin kassin kukkuroilleen hamstrauskamaa, ja edelläni oli talebaniperhe – niin sanotusti. Heidän lapsi tuijotti minua silmät yhtä isoina kuin ruskeat kahvilautaset. Kassalla oli lempimyyjättäreni, joka on täynnä sulokkuutta ja lempeyttä. Tästä kaupasta lähdin kohti kotia, ja kun katsoin kello oli selvää että Sami olisi tulossa katsomaan jo jonkin ajan kuluttua Home Studion laitteistoa joka mahdollistaisi mm. Paremmat soundit tulevaisuudessa. Sami soitti juuri kun olin apteekin kassalla, ja lopetti heti kun olin lopettanut asioimiseni. En saanut mitenkään kännykkää haltuuni, joten sanoin myyjille että on ainakin sitkeä soittaja, ja että kuunnellaan nyt tämä kun hyvä biisikin. Heistä se oli hauskaa, mutta todellinen hauskuus syntyi siitä kun pääsin pihalle ja soitin Home Studion huoltomiehelle ja kerroin miten hyvällä ajoituksella hän oli soittanut – lisäten, että tulen kanssa kiirellä kohti päämajaa, sillä se pukkasi kaiken kukkuraksi tähän vielä kakkahädänkin päälle. Tämän kuuli kaupan edustalla seisokellut nuori nainen, ja alkoi repeillä. Itse asiassa, hän repeili yhä enemmän, mitä enemmän hän koitti sitä vastustaa. Koko sen ajan kun viimeistelin puheluani, ja tein autoa lähtövalmiiksi.

Hifilaitteiston säätäminen onnistui, ja epäonnistui. Hyvinä uutisina alkuun, että nyt on ainakin audiomidisupermegasoundikorteissa ja niiden ulokkeissa ajurit, mutta vieläkään ei saatu mikkiä toimimaan niiden kautta. Seuraavaksi onkin testattava mikseriä joka voi olla puuttuva lenkki. Joka tapauksessa, poweria tuossa laitteessa kyllä piisaa, ja huomasin että Sami oli säätänyt sen mikrofonin asentoon “mute”, eli mykkä. Pitää korjata se säätö ja koittaa uusiksi.

Kuriositeettina, että maistelimme erinomaista "sähkötupakkaa". Se on käytännössä sama kuin vesipiippu oli ennen vanhaan, mutta se toimii sähköllä ja sitä ei imetä kuin tupakkaa, vaan kuten pilliä. Vaikutus oli rentouttava ja lempeä, sellainen olisi erinomainen laite kirjoitellessani näitä kuolemattomimpia blogipostauksiani - ja kyllä, parempi kuin perinteisen tupakan! Nimittäin minulle ei sovellu yleensä lainkaan yhdistelmä kuten kahvi ja tupakka, kuten monelle muulle sillä ne ylistimuloivat herkän keskushermostoni, vaan nyt kun siemailimme vihreää teetä jonka mausteena oli aito piparminttu, ja nappailimme höyryä suuttimista, saatoimme tuntea myhäilevää rauhoittumista ja jutun juurta.


Sami Home Studion tiloissa, vierellään kuuluisa kitara joka esiintyy Deathtimen julkaisuilla, kädessään "firman kuppi" ja sähkötupakki

Löytämäni salainen käsikirjoitus Home Studion virvokekaapin alta..ei liity tapahtuneeseen, mutta kyseiseen paikkaan kylläkin
Tässä lentsussa projektit kuitenkin juuttuvat stagnaatioon.Maaliskuun aikana meidän pitäisi mennä taas kuvaamaan, vaikkei uuden Deathtimen täysipitkän julkaisun kanssa ole mitään varmuutta, olemme ajatelleet että voisimme silti ottaa kuvasarjan. Saa nähdä miten sen kanssa käy, flunssan turvottavat, punakat ja eritettä aukoistaan vuotavat kasvot eivät shokkivaikutuksestaan huolimatta oikein sovellu Deathtimen karun kauniisiin kuviin, joissa on nyt orkesterin lähenevän yksivuotistaipaleen aikana visuaalisen puolen henkilökuntaa jopa kahden henkilön verran. Minä itse olen ajatellut lähinnä että jos saan uuden laitteiston ajettua käytöön, ja ulos sarjan singlejä, se on erittäin hyvä - periaatteella että yksi single on hyvä, toinen erittäin hyvä ja kolmas aivan mahtava.

Vaan silti, on olemassa vielä eräs merkittävämpikin tämän kuukauden, ellei jopa erityisesti alkukuun projekteista, eli Projekti 777. Mitä se merkitsee, mihin se johtaa ja kuinka siinä lopulta käy - selvinnee myöhemmin. Mutta se on suuri projekti, ehkä eräs suurin mitä on toistaiseksi ollut.

Mutta nyt paneutukaamme muihin aiheisiin tulevissa osissa, kuten edellisiin viikonloppuihini joiden tarkkoja ajankohtia ja yksityiskohtia en kerro nyt sen paremmin. Enhän haluaisi pilata jutun mystiikkaa teille ystäväiseni?